domenica 24 marzo 2013

Pizza che bontà

Viime sunnuntaina teimme pari ihanaa peruspizzaa normaalissa sähköuunissa.
Filippo teki pizzataikinan taikinajuurta (lievito madre) käyttäen. Teimme kaksi italialaista pizzaklassikkoa - tomaattipizzan mozzarellan kanssa (pizza margherita) ja perunapizzan ohuksi leikatuista perunoista rosmariinin, oliiviöljyn ja mozzarellan kanssa (pizza con patate e rosmarino)



Hyvin noussut taikina, ohueksi levitetty pizzapohja ja simppelit mutta laadukkaat raaka-aineet. Uuni täysille (mutta ei kiertoilma) pizza suoraan pellille (ilman paperia) ja pizza uuniin  n. 5-20 minuutin ajaksi (riippuen uunista ja täytteistä)

Pizza con le patate
Kauli tai levitä pizzataikinapallo ohueksi pellin kokoiseksi levyksi  ja anna levätä hetken aikaa pellillä. Levitysvaiheessa meillä käytettiin mannasuurimon (vehnäsuurimon) tapaista semolina-jauhoa. 



Pizza Margherita -Mozzarella-tomaattipizza

Tähän pizzaan tuli tomaattikastike, jota ei oltu kypsennetty etukäteen. Olin sekoittanut pieneen tomaattimurskapurkilliseen  (puolet normaalista tomaattimurska tölkistä) hieman suolaa, vähän sulatettua struttoa (...) jonka sijaan voi laittaa oliiviöljyä, rouhauksen mustapippuria ja ihan pienesti kuivaa sisilialaista oreganoa. Levitä tuore tomaattikastike pizzataikinalevylle ja paista uunissa kunnes reunat kullankeltaiset. Lisää hieman revittyä mozzarellaa pizzalle ihan paistamisen loppuvaiheessa (tässä vaiheessa voit lisätä myös pari tuoretta balikan lehteä)



Pizza con patate e rosmarino - Rosmariini-perunapizza 

Perunapizzaan tarvitsen pari perunaa (koosta riippuen 2-5) kuorittuna ja viipaloituna hyvin ohueksi, oliiviöljyä, suolaa, rosmariinia ja kypsennyksen loppuvaiheessa lisättäväksi hieman mozzarellaa. Levitä ohueksi leikatut perunaviipaleet pizzalevylle, mausta ja paista uunissa kauniin kullankeltaiseksi. Lisää hieman revittyä mozzarellaa pizzalle ihan paistamisen loppuvaiheessa. 

2 commenti:

  1. Ei pitäisi eksyä näille sivuille tähän aikaan illasta, heti tuli nälkä ja ei kun =D Siis NAM!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Heh kiitos kommentista. :) Oli kyllä herkullista pizzaa.. ja rupeskin nyt samantien tekemään sitä taas mieli! ;)

      Elimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...