lunedì 18 febbraio 2013

Orata al forno eli fisua uunissa

Perjantaisin Roomassa syödään perinteisesti kalaa, katolisen perinteen mukaan.  Monet ravintolat ja trattoriat tarjoavat tiettyja kalaruokia vain perjantaisin, ja meidänkin lähikauppamme kalatiski saa juuri silloin erityissuuren lähetyksen tuoretta kalaa. Helposti valmistuva ja herkullinen orata, eli kultaotsa-ahven, tarttuu usein kaupasta mukaan perjantai-illalliseksi.


Orata al forno, eli kultaotsa-ahventa uunissa
  • kokonainen kultaotsa-ahven (tai joku muu ns. valkolihainen merikala) väh. 1 per syöjä
  • pari valkosipulinkynttä
  • tuoretta rosmariinia, timjamia ja salviaa
  • merisuolaa, pippuria
  • sitruunaa ja/tai valkoviiniä
  • oliiviöljyä
  • (pikkutomaatteja)

Kalakauppias suolistaa fisut ostaessa, joten kokonaisena ns. on the bone kypsennettäessä kotona ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Kalojen sisään hieman karkeaa merisuolaa, pilkotut tuoreyrtit ja valkosipulit, pintaan oliiviöljyä ja koko hoito vuoassa uuniin 15-25 minuuttia riippuen kalojen koosta (n. 180 astetta) Samaan vuokaan voi hyvin laittaa kypsymään myös pilkottuja perunoita, jotka valmistuvat samalla kalalle lisäkkeeksi. 
Joskus valmistan kalalle valkoviinikastikkeen, mutta tuore orata ei sitä suinkaan tarvitse. Pieni liraus oliiviöljyä riittää. 
Rakastan kokonaisena kypsennettyä kalaa, jostain syystä Italiassa tämä on huomattavasti yleisempi valmistustapa kuin Suomessa. Italiassa ei myöskään kannata hämmästyä jos ravintolassa tilaamasi kala tuodaan pöytään päineen ja ruotoineen.


Koska kultaotsa-ahvenia löytyy varmaan Suomesta aika nihkeästi, koitin keksiä mitä vastaavaa ja selkeästi Italialaistyyppistä voisi kehittää sieltä löytyvistä raaka-aineista. Yksi herkullinen tapa kypsentää kalaa on napolilaisittain "hullussa vedessä" eli pesce all'acqua pazza, jolla saa pakasteseitistäkin maistuvaa. Kala kypsennetään joko uunissa tai pannussa pilkottujen tomaattien ja valkosipulin kanssa, lopuksi lisätään tuoretta persiljaa. 
  • tarjolla olevaa vaaleaa kalaa, esim. pakasteseitiä
  • valkosipulia ja pikkutomaatteja pilkottuna, oliiviöljyä
  • (halutessa rouhittua chiliä, kapriksia, mustia oliiveja, puoli lasia valkoviiniä ja/tai sitruuna, vettä tai kalalientä)
  • lopuksi silputtua tuoretta lehtipersiljaa 
Fisua ja uunitetut perunat!

sabato 16 febbraio 2013

Master di cucina professionale - Coquis - Ateneo Italiano della Cucina

Pari vuotta sitten bloggariparin roomalainen-puolisko Filippo opiskeli A tavola con lo chef koulussa ensin apukokiksi ja vielä varsinaiseen kokki-tutkintoon (cuoco professionale) asti, mutta päätyi käytännönsyistä jatkamaan työskentelyä toimistolla perheyrityksessä. Nyt kuitenkin "dream continues" kun Filippo pääsi tammikuussa aloittamaan Chef Angelo TroianiCoquis - Ateneo Italiano della cucina kokkikoulussa Master di cucina professionale-ohjelmassa, joka kestää tuonne lokakuun loppuun asti. Upea mahdollisuus oppia lisää michelintähditetyiltä keittiömestareilta, luoda kontakteja ja vankempaa pohjaa meidän tulevaisuuden suunnitelmille. 


E' arrivata finalmente l'ora di iniziarvi a raccontare la mia nuova avventura!
Ecco a voi una breve descrizione del corso:

 Piano di studi e metodologia didattica: l'efficacia di un approccio teorico - pratico. La metodologia didattica utilizzata dal team Coquis è studiata  per favorire l'apprendimento di ogni singolo allievo. L'affiancamento dei grandi maestri, scelti tra chef professionisti, consente, infatti,  di associare ad un'accurata formazione teorica l'acquisizione di capacità pratiche indispensabili per diventare un vero chef.
Il percorso prevede l'approfondimento delle seguenti  attività didattiche:
- Storia e cultura della cucina italiana
  e del mondo
- Nutrizione
- Tecniche di cucina
- Organizzazione della cucina
- Merceologia
- Pasticceria
- Sicurezza alimentare HACCP
- Visite didattiche
- Testimonianze dirette di produttori
 di eccellenza
- Progettazione di una cucina per la massima ottimizzazione dei flussi produttivi
- Food and Beverage management
- Il Vino
- Educazione sensoriale

La struttura e le attrezzature
La sede Coquis è fornita di modernissime aule, all'avanguardia per tecnologia e innovazione, fiore all'occhiello dell'Ateneo. Strutturate come la cucina di un ristorante, sono dotate di ampie postazioni di lavoro complete delle linee di caldo e di freddo. 
Le aule sono complete di schermi al plasma e videocamera per visualizzare al meglio le fasi dimostrative condotte dagli chef. 

Durata e frequenzaLa durata complessiva del corso è di 1.450 ore di cui 4 mesi di attività teorico-pratica svolta nelle aule Coquis e cinque mesi di attività pratica/stage formativo didattico svolto presso un grande ristorante italiano. Al termine del programma formativo è previsto un esame finale presso la sede Coquis, a cui accedono solo gli allievi
che hanno frequentato almeno il 90%
delle 1.450 ore previste. È prevista, per la parte del corso svolta in aula presso la sede Coquis, una frequenza settimanale dal lunedi al venerdi dalle ore 09.15 - 13.00/ alle ore 13.30 - 17.30.

Dal 10/08/2013 al 01/09/2013   vacanze estive
Dal 14/10/2013 al 07/03/2014   stage formativo
Dal 11/03/2014 al 13/03/2014   esame finale

Attestato di frequenza
Al termine del master, superato l'esame finale, sarà rilasciato un attestato di frequenza MCP ed un certificato  HACCP necessario per lavorare nel settore della gastronomia.
DocentiDirettore Didattico: Chef Angelo Troiani
del Convivio Troiani (Roma)
Fra i tanti professionisti della cucina e chef di rilievo nazionale potrete incontrare nelle aule Coquis:
Resident Chef Fabrizio Leggiero
Chef Riccardo Zanni
Chef Giulio Terrinoni ("Acquolina" - Roma)
Chef Davide Cianetti ("Iolanda" - Roma)
Chef Anthony Genovese ("il Pagliaccio" - Roma)
Chef Riccardo di Giacinto ("Alloro" - Roma)
Chef Claudio Sadler ("Sadler" - Milano)
Chef Gianfranco Pascucci ("Pascucci al Porticciolo")
Chef Oliver Glowig (" Oliver Glowig Aldrovandi Villa Borghese")Chef Francesco Apreda ("Hotel  Hassler")
Pino Arletto (Pizzaiolo)
Paolo Valsecchi (Docente food cost)
Ernesto di Renzo (Docente nutrizione)
Mara Panaccione (Docente HACCP)
Simone Cozzi (Docente materie prime)
Massimo Troiani (Docente Vino)
Stefano Conti (Docente Progettare una cucina)


A seguire verranno pubblicate le foto più interessanti di quello che cuciniamo con relativa descrizione...

dalle lezioni sulle carni

Pancetta cotta a bassa temperatura e rosolata con julienne di verdure, cipollotto grigliato e salsa agrodolce

Il brasato

Filetto al pepe verde
Piccione, confettura di cipolle, riduzione di balsamico e cialda di riso e semi di papavero

Quaglia, uovo di quaglia pochè, insalata di puntarelle e porcini fritti

venerdì 15 febbraio 2013

La Gallina Capricciosa - Ristorante peruviano a Roma

Etnisten ravintoloiden tarjonta Roomassa - verrattuna moniin muihin suurkaupunkeihin - ei yleisellä tasolla ole mitenkään erityisen mainitsemisen arvoinen. (vrt. Lontoo/Amsterdam) Joitain herkullisia poikkeuksia kuitenkin löytyy, ja La Gallina Capricciosa on yksi niistä. Tämä pieni perulaisravintola sijaitsee lähellä nykytaiteen museo MAXXI:a ja Piazza Mancinia, Flaminion kaupunginosassa. 

Chicharron de pescado - Pesce fritto croccante con salsa di cipolla

Pieni ja siisti perheravintola. Laadukasta, yksinkertaista ja herkullista peruslaisruokaa. Ilmeisen autenttista, päätellen siitä kuinka suosittu ravintola on perulaisten keskuudessa. Minulle oli tätä lämpimästi  suositeltu jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt pääsimme ravintolaa kokeilemaan. 


Cancha and some delicious hot salsa

Talon erikoisuus ovat (jo ihan nimestä päätellen) erittäin suositut ja suositellut kanaruoat, ja mutta tarjolla on  runsaasti myös muita herkullisia annoksia pihveistä kalaruokiin (Alkupalat 5-12€ Pääruoka-annokset 8-12€)  Papa a la huancaína suosittuu! Ihanat talon omat kastikkeet, täytyy muistaa seuraavalla kerralla udella mitä siinä herkullisessa ja tulisessa soosissa on mukana..

Pollo alla griglia- Cosce di pollo marinate con spezie alla griglia, accompagnate da insalatone e patate lesse

La Gallina Capricciosa
Via Giuseppe Sacconi, 53 (Piazza Mancini - Tram 2 Piazzale Flaminiolta)
00196 Roma, Italia

Tripadvisor
Kiinni keskiviikkoisin

giovedì 14 febbraio 2013

Il nostro olio


Filipon suunnittelema etiketti :)

Kuten jo aiemmin todettu, yksi Italialaisen keittiön peruspilareita on hyvä oliiviöljy. Me olemme sikäli onnekkaita, että meillä on ollut mahdollisuus tehdä ja saada omaa, aivan törkeän hyvää oliiviöljyä. Lähellä meidän kotiamme pohjois-Roomassa, Filipon isovanhempien kotipihalla on jo vuosikymmenten ajan ollut valtava määrä oliivipuita, joista on joka syksy tehty oliiviöljyä sadon kypsyttyä. Omien ollessa kerääjinä, työ on suuri, mutta erittäin palkitseva. Meillä oliiviöljy on ehdottomasti eniten käytetty rasva keittiössä, niin ruoanlaitossa kuin muutenkin. Tuore oliiviöljy kristallisuolan ja rouhitun peperoncinon kanssa, oon vaan parasta mihin voi rapeakuorisen leipänsä dippailla. 
Eläköön perinteet!
Tässä hieman kuvamateriaalia oliiviöljyn tekovaiheista..


La pesa
Da tanto tempo, da quando mio nonno costruì la sua e poi nostra bellissima villa innestandovi varie tipologie di olivi (dal canino al leccino al moraiolo) come la miglior raccolta richiede, a casa a novembre, quando l'annata è buona, si raccolgono le olive. E' infatti importante conoscere che un olio non sarà mai di eccelsa qualità se prodotto da un solo tipo di olivo e quindi, come per le uve che andranno poi a produrre uno champagne, bisogna ricercare il giusto blend di olive per dare all'olio un sapore memorabile.


Il frantoio



Essendo stati l'anno scorso, un po' per il maltempo e un po' per la carenza del frutto, impossibilitati alla raccolta, quest'anno la produzione è stata nettamente superiore per quantità rispetto agli ultimi anni: 7 sono stati infatti i quintali che abbiamo raccolto con Tomas e il buon Sergio portati in due mandate al frantoio nell'arco di due settimane. Dalla prima mandata vi sono usciti 49,5 litri con una resa del 13,9%, mentre per la seconda 62 litri con una resa del il 15,1%.

Öljynpuristamolla

La molitura

e finalmente l'olio...


domenica 10 febbraio 2013

Karnevaaliherkut - Dolci di Carnevale


Italiassa helmikuu on karnevaalikuukausi, jonka aikana ympäri maata järjestetään suuria ja pieniä Carnevale-juhlia; naamiaisia, paraateja, viihdettä ja musiikkia. Lapset pukeutuvat naamiaisasuihin, heittelevät konfetteja (coriandoli, eli värikästä paperisilppua), keppostelevat ja nauttivat tietysti juhlanajan makeista herkuista. Il carnevale nimi juontaa latinasta, ja tarkoittaa käytännössä lihan jättämistä pois, koska karnevaalin jälkeen alkaa katolisen perinteen mukaan pääsiäistä edeltävä paasto. 
Karnevaalin aikaan kuuluvat kuitenkin olennaistet uppopaistetut leivonnaiset, karnevaaliherkut, dolci carnevaleschi.

Frappe, chiacchiere, cróstoli... nämä friteeratut karnevaaliherkut tunnetaan monilla eri nimillä 
Le chiacchiere, ovat karnevaaliajan tunnetuimmat paistetut herkut ja ne tunnetaan todella monilla eri nimillä. Taikina sekoitetaan, kaulitaan ja leikataan paloiksi, jotka uppopaistetaan. Rapeaksi paistetuiden herkkujen päälle ripotellaan yleensä tomusokeria.


Oikeasti tähänkin kuviointiin ja taikinan leikkaamiseen olisi pitänyt käyttää taikinapyörää


 Frappe (Chiacchiere)

Voita - Burro 50 gr
Kananmunia 3 kokonaista ja yksi keltuainen - Uova (medie) 3 intere e 1 tuorlo
1 tl Leivinjauhetta - Lievito chimico in polvere 6 gr
Sokeria - Zucchero 70 gr
Grappaa tai muuta alkoholia - Grappa (o altro liquore) 25 ml
Hyppysellinen suolaa  - 1 pizzico di sale
Vaniljasokeria - Vanillina 1 bustina
Jauhoja - 500 gr di farina

Tomusokerin puutteessa... 

1. Sekoita jauhoihin ensin leivinjauhe ja sitten munat, sokeri, liraus grappaa tai esim. vodkaa, voi, ja halutessa esim. raastettuna sitruunan/appelsiinin kuori. Vaivaa sileäksi taikinaksi ja anna levätä puolisen tuntia. 
2. Kauli taikina ohueksi (pastakoneella tai käsin) ja leikkaa taikinapyörää apua käyttäen haluamasi kokoisiksi nelikulmioiksi, joihin tulee leikata keskelle halkio jotta ne kypsyvät tasaisesti.
3. Kuumenna friteeraukseen soveltuva paistoöljy ja paista kulmiot pienissä erissä kunnes kauniin vaaleanruskeita. 





Taikina ihaniin pikkumunkkeihin ja donitseihin
  • Maitoa - Latte 250 ml
  • Sokeria - Zucchero  50 gr
  • Tuorehiivaa - Lievito di birra 25 gr
  • Suolaa - Sale 10 gr
  • Vehnäjauhoja - Farina 500 gr
  • Voita - Burro 100gr
  • Sitruunan kuori - Limone (la scorza grattugiata)
  • Vaniljaa - Vanillina 1 bustina



1. Sekoita sokeri ja tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon n. 150 gr jauhoista ja sekoita sileäksi. Jätä lämpimään ja suojaisaan paikkaan n. 20 minuutiksi. 
2. Sekoita kulhossa huoneenlämpöiseksi pehmennyt voi, hieman suolaa, sitruunan kuori ja halutessasi hieman vaniljasokeria tai vanilliinia. 
3. Sekoita nousemaan lähteneen taikinan joukkoon lisää jauhoja (n.250gr) ja voiseos. Alusta ja jätä nousemaan suojaisaan paikkaan. 


Pikkumunkkeihin pursotettiin sisälle vaniljakremaa, omenahilloa tai aprikoosihilloa
 (vadelmahillo valitettavasti loppu)

4. Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla n. 1,5-2 cm paksuinen taikinalevy.  Taikinasta voi tietysti muotoilla itse eri kokoisia munkkipalleroita, mutta me otimme erikokoisilla pyöreillä muoteilla (=coppapasta) taikinasta palleroita, jotka jätetään vielä nousemaan. 
5. Paista nouseet pikkumunkit ja donitsit kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi. 
6. Pyöräytä kuumat munkit sokerissa ja täytä haluamallasi tavalla.  

Itsetehdyt kinuskidonitsit - jotain aivan mielettömän hyvää!
Kinuskikuorrutus donitseille

Kinuskikuorrutus on todella helppoa valmistaa vaikka tämmöisellä perusohjeella 
200 ml kermaa
2 dl fariinisokeria

(en ollut varautunut kuorrutukseen joten meidän tän kertaiseen kinuskikuorrutukseen tuli lusikallinen voita, pari desiä täysmaitoa ja pari desiä ruokosokeria - zucchero di canna ja ripaus suolaa - tuli ihan todella hyvää!) 

Laita kerma ja sokeri pinnoitettuun kattilaan ja kuumenna, kunnes seos kiehuu.
Alenna lämpöä keskiteholle ja jatka keittämistä välillä sekoitellen n. 20 minuutin ajan.


Pinnoiltaan rapeat ja sisältä unelmaisen pehmeät pikkudonitsit,
joissa suloisen tahmea ja herkullinen kinuski pinnassa! 




sabato 2 febbraio 2013

Italialaisen keittiön perusraaka-aineet

Jokaisessa ruokakulttuurissa on omat kuivatut, säilötyt ja tuoreet raaka-aineensa, jotka keskeisesti kuvaavat tätä kulttuuria ja jotka säännöllisesti toistuvat vuodenajoista riippumatta. Näin on myös Italialaisessa keittiössä, ja valtavista alueellisista eroista huolimatta, nämä raaka-aineet löytyvät lähes jokaisesta kodista ympäri maata. 



Tähän olemme halunneet listata ne raaka-aineet, jotka ovat jokaisen perusruokakaapin pohjana. Luonnollisestikin tämä lista täydentyy tuoretarvikkeilla.  Kananmunat, perunat ja muut perusvihannekset, kasvikset ja hedelmät, yleiset liha- ja maitotuotteet on listasta jätetty suosiolla pois. 

Rasvat
  • Oliiviöljy (olio d’oliva) Italialaisen keittiön ehkä keskeisin raaka-aine on hyvä oliiviöljy. Jos haluat laittaa italialaista ruokaa, et voi tehdä sitä ilman Italialaista oliiviöljyä. Tarvitset perushyvää extra virgin oliiviöljyä päivittäiseen ruoanlaittoon ja sitten jotain erityishyvää laatuöljyä valmiiden annosten päälle, salaatteihin tai muihin jossa raaka öljy saa maistua. Alueelliset erot maistuvat myös oliiviöljyssä, ideaalitilanteessa öljyn voisi mätsätä paikalliseen reseptiin. Rooman alueen ehkä tunnetuin oliiviöljy on Sabina (DOP) johon suosittelen tutustumaan, jos mahdollisuus on. 
  • Voi (burro) Myös voi kuuluu (varsinkin pohjois-) italialaiseen keittiöön, vaikka sen rooli onkin huomattavasti oliiviöljyä pienempi. Jos reseptissä sanotaan voi, se myös tarkoittaa voita, eikä esimerkiksi margariinia. Voita käytetään vain ruoanlaitossa, leivän päällä ei voita (eikä margariinia) käytetä.  
  • Laardi (strutto) Monissa perinteisissä resepteissä laardi vielä esiintyy, mutta sen käyttö on vähentynyt huomattavasti. Leivonnassa struttoa kuitenkin käytetään runsaasti,   erityisesti suolaisissa tuotteissa kuten leivät, pizzat ja  taralli-keksit.
  • Kasvisöljy (olio di semi) Käytetään esimerkiksi friteeraukseen.

Maustaminen
  • Suola (sale) Tämä nyt ei ole hirveän yllättävä listaykkönen. Suolaa löytyy joka keittiössä vähintään kahdessa muodossa, sale grosso eli karkea merisuola, ja sale fino eli hieno merisuola.  Pastan keitinveteen aina karkeaa merisuolaa, jota käytetään myös muuten runsaasti, erityisesti kalan käsittelyssä.
  • Mustapippuri (pepe nero) Usein valmiiksi jauhettuna, mutta myös pippurimyllyssä tai kokonaisena. Myös Italiassa pippuria käytetään hyvin monissa resepteissä. 
  • Rouhittu chili (peperoncino) Italialainen ruokakulttuuri ei ole tunnettu tulisuudestaan, mutta peperoncino kuuluu silti siihen olennaisesti. Tuore sekä kuivattu punainen chili on käytössä pilkottuna, rouhittuna ja kokonaisena - jauheena ei lähes koskaan. Tämmöinen käy varmaan aika passelisti. 
Italialaisten keittojen, patojen, kastikkeiden ja monien muiden ruokalajien pohjalta löytyy lähes aina Soffritto - Italialaisen keittiön kolmiyhteys - johon tulee hienonnettuna sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä.  Tähän peruspohjaan voidaan reseptistä riippuen lisätä persiljaa, valkosipulia ja/tai pancetta-pekonia. Joskus käytetään myös muita tuoreyrttejä kuten rosmariinia tai salviaa. Hienonnetut raaka-aineet kuullotetaan oliiviöljyssä upelta tuoksuvaksi pohjaksi, jonka jälkeen lisätään ruoasta riipuen ns. pääraaka-aine tai esimerkiksi lihalientä. [Mitä etelämmäksi mennään, sitä todennäköisempää on, että soffritto-pohja sisältää vain sipulia ja/tai valkosipulia] 
  • Sipuli (cipolla) Keltasipulit ovat yleisesti käytettyjä ruokasipuleita, niin raaka-aineena kuin mausteenakin, kuten myös Suomessa. Punasipulia (cipolla rossa) käytetään salaateissa (esim. panzanella) missä sipulia ei kypsennetä. Aromaattinen salottisipuli (scalogno) on arvostettu ja runsaasti käytetty, niin raakana kuin kypsennettynäkin.  
  • Valkosipuli (aglio) Vaikka valkosipuli kuuluu perinteisesti moniin italialaisiin klassikkoruokiin, käyttävät italialaiset valkosipulia yllättävänkin hillitysti. Usein kokonainen valkosipulinkynsi lisätään öljyyn antamaan makua esim. tomaattikastikkeelle, mutta se poistetaan jo kypsennyksen aikana.  Valkosipulileipä (aka Garlic bread) on amerikanitalialaisten keksintöä. 
  • Yrtit (erbe) Tuoreina basilika (basilico), persilja (prezzemolo), rosmariini (rosmarino), salvia (salvia) ja timjami (timo).  Kuivayrteistä yleisimmät ovat rosmariini, oregano (origano) ja timjami. 
  • Sitruunat (limoni) Monikäyttöiset sitruunat sopivat niin salaattien, kuin liha- ja kalaruokienkin maustamiseen, leivontaan ja moneen muuhun. 
Nämä maustamiseen käytetyt herkut esiintyvät yleensä joko suolattuina, tai viinietikkaan/öljyyn säilöttyinä:
  • Oliivit (olive) Oliiveja voi napostella vaikka viinilasillisen kanssa, mutta ne ovat oiva lisä myös ruoanlaitossa. Yksi yleisimmistä ruoanlaitto-oliiveista on musta Gaetalainen oliivi. 
  • Sardellit (acciughe or alici) Näihin pikkukaloihin voidaan viitata myös anjoviksena, mutta ei siis sama asia kuin pohjoismaissa käytetty anjovis. Pizzan päällä ja monissa monissa eri resepteissä antamassa suolaista umami-makua 
  • Kaprikset (capperi) maustavat usein esim. kalaruokia tai esiintyvät kastikkeissa tomaatin ja oliivien kanssa. 
  • Liemivalmisteet  Yksi italialaisen (koti)keittiön likaisista pikkusalaisuuksista, joita löytyy varmasti lähes joka taloudesta. Liemikuutiot, fondit, valmisliemet ja ns. geelikuutiot (esim. cuore di brodo) ovat suosiossa, silloinkun ei esimerkiksi arkena ole aikaa tai mahdollisuutta valmistaa liha- tai kasvislientä alusta asti itse. 
  • Viini moniin italialaisiin resepteihin kuuluu olennaisesti joko puna- tai valkoviini makua antamaan, jo ihan kulttuurihistoriallisista syistä. Lisäksi  jälkiruoissa tuttuja ovat esim. Moscato ja Marsala. 
  • Viinietikka (aceto di vino) Sekä punaisena, että valkoisena versiona. Nämä aromaattiset etikat sopivat maustamaan salaatteja ja muita ruokia. Lisäksi on tietysti arvokkaampi ja laadukkaampi balsamicoetikka (aceto balsamico di Modena) jota riittää pari tippaa vaikka parmesaanin tai mansikoiden keralle. 

Kuivatuotteet ja säilykkeet
  • Tomaattisäilykkeet - säilötyt tomaatit ja tomaattimurskat ovat monien ruokien pelastus! Silloin kun tuoreet tomaatit eivät ole parhaimmillaan, murskat, pyreet, paseeratut, kuoritut ja pilkotut tomaatit tuovat makua ruoanlaittoon. Meiltä löytyy aina vähintään kuoritut tomaatit (pelati) tölkissä (esim. Mutti) ja tomaattipyrettä (concentrato di pomodoro) tuubissa.  Tähän väliin on painotettava, että EI valmiskastikkeita, eikä muitakaan valmiiksimaustettuja tomaattituotteita. 
  • Pavut ja kikherneet (fagioli e ceci) Nämä proteiininlähteet ovat pitkään säilyviä ja todella monikäyttöisiä. Kaapista kannattaa aina löytyä cannellini-papuja ja kikherneitä, vaikka tonnikalan kanssa salaatiksi tai suloiseen pastakeittoon.  
  • Linssit (lenticchie) pienet vihreät tai punaiset linssit ovat ykköshyvä kuivatuote. Eivät tarvitse liotusta ja valmistuvat todella nopeasti. Lisänä salaatteihin tai keittoihin.
  • Kuivatut sienet (porcini secchi) Liotetaan ja pistetään käyttöön. Tuoresienet ovat esim. grillattuina tosi herkullisia, mutta tattirisottoa tai tattipastaa varten kuivat sienet ovat jopa tuoreita parempia. Italialaiset rakastavat sieniä, myös kuivattuina. 
  • Tonnikalaa öljyssä (tonno sott'olio) Tonnikalan eettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta välimerellä tonnikala on erittäin arvostettua lähiruokaa, ja ne keillä on siihen mahdollisuus, säilövät tonnikalaa myös kotona. Usein lasipurkissa myytävä tonnikala on todella hyvää, eikä suinkaan mitenkään halpaa herkkua. 
Lisäksi tietysti...
  • Kuivapasta (pasta seccaItalian moninaisin arkiruoka. Meillä on normaalisti kotona kaapissa vähintään viittä erilaista pastalaatua, eri mallisia eri sooseille. Paria laatua pitkää pastaa (pasta lunga) - esim. spaghetti, linguine ja vähän usempaa lyhyttä pastaa (pasta corta) - esim. mezze maniche, rigatoni, penne, trofie pestolle ja orecchiette parsakaalin kanssa. Lisäksi on yleensä vielä jotain ihan pientä pastalaatua, jota voi heittää esim. minestrone-keittoon.  Barilla ja  De Cecco merkkistä pastaa löytyy Suomessakin helposti. 
  • Tuorepasta (pasta fresca - pasta all'uovo) - johon tarvitset kotona vain munia ja jauhoja. Tuorepasta pääsee oikeuksiinsa erityisesti pohjois-italialaisten pastareseptien kanssa. Täytetyt pastat ja kermaiset kastikkeet. Esimerkiksi fettucine ja pappardelle syntyvät helposti kotona. 
  • Riisi (risoon erityisesti pohjois-italialaisen keittiön perusraaka-aineita. Risottoon sopii puuroriisin kaltainen lyhytjyväinen paksu riisi, kuten carnaroli tai arborio. Pitkäjyväinen riisi on italialaisessa keittiössä harvinaisuus, mutta on joskus käytössä esimerkiksi kylmissä salaateissa. 
  • Polentajauho eli karkea maissijauho. Polenta valmistetaan maissijauhoista puuron tapaan keittämällä ja sitä syödään Pohjois-Italiassa aterian lisukkeena  esim. perunoiden sijasta. Jäähtyneenä polentasta voidaan leikata paloja ja paistaa tai friteerata ne rapeiksi. Polentajauhoja käytetään myös paistettavien ruokien leivittämiseen korppujauhojen tapaan.
  • Vehnäjauhot Todella tärkeä raaka-aine mikäli meinaa tehdä pastaa tai pizzaa kotona. Italian yleisin vehnäjauholaatu on "00", doppio zero eli tupla nolla, joka kertoo jauhatusasteesta, ja se vastaa aivan tavallista hienoksi jauhettua vehnäjauhoa. Vehnäjauhoja käytetään tietysti leivonnan lisäksi myös kastikkeisiin (kuten  valkokastike besciamella)
  • Korppujauhot 

Juustot (formaggi)

Yleisimmät ruoanlaittojuustot ovat parmesaani ja pecorino, jotka löytyvät vakuumipakattuina myös suomalaisista supermarketeista. Ethän osta valmisraastetta. 
  • Parmigiano reggiano eli parmesaani. Myös halvempi grana-juusto grana padano käy hyvin ruoanlaitossa. 
  • Pecorino Romano eli roomalainen lampaanmaidosta tehty kova ja suolainen juusto, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi roomalaisiin pastaresepteihin
Tuorejuustot, jotka kannattaa hankkia tarveperäisesti: Mozzarella (sellaisenaan, salaatteihin, pizzaan, pastapaistoksiin) -  Gorgonzola-sinihomejuusto,  - Ricotta - (täytetyt pastat, leivonta)

Vaikka parmesaani ja pecorino ovatkin loistavia pastajuustoja, muistathan että kaikkiin pastaruokiin ne eivät kuitenkaan kuulu. Kalaa sisältävät annokset ovat näistä yksi esimerkki - toisena mainittakoon öljy-ja-valkosipuli-pohjaiset pastaruoat, kuten aglio, olio e peperoncino. 


Leikkeleet ja lihatuotteet

Kypsentämättömät leikkeleet (salumi crudi): prosciutto crudo, bresaola, culatello, lardo, pancetta, salame, speck 
  • Pancetta käytetään ruoanlaitossa pekonin kaltaisesti lisäämään makua. Voidaan korvata Suomessa pekonilla, vaikka lopputulos onkin hieman erilainen. Varsinkin Rooman alueen resepteihin kuuluu olennaisesti possunkaulapekoni Guanciale.
  • Ilmakuivattu kinkku (prosciutto crudo) Parman kinkku eli prosciutto di Parma on ilmakuivatuista italialaisista kinkuista se tunnetuin. Ihanaa sellaisenaan, mutta soveltuu erinomaisesti alkupalaksi esimerkiksi cantaloupemelonin kanssa. 


Päivitän listaa tarpeen mukaan - jotain on varmasti unohtunut! Mielellämme otamme myös kommentteja vastaan. 

venerdì 1 febbraio 2013

Pizza da Bonci

Viime lauantaina olimme liikenteessä lähellä Pratin kaupunginosaa, ja päätimme käväistä hakemassa meille herkullista palapizzaa yhdestä Rooman tunnetuimmista pizza al taglio-lokaaleista, Gabriele Boncin pizzariumista. (Näistä tiskiltä pizzaa paloina myyvistä paikoista onkin ollut jo juttua täällä. )
Pizza al taglio, on Rooman kävijöille ehdottomasti semmoinen mitä kannattaa kokeilla useammassakin paikassa, ja tämä on varmasti yksi niistä. 
Pizza con le patate, pizza bianca con i broccoletti (?) e ricotta di bufala, pizza margherita 

Gabriele Bonci on iso, vaalea, roomalainen joka rakastaa pizzaa ja hyvin nostatettua taikinaa. Herra Boncin ja  hànen pizzansa on voinut bongata esim. julkkiskokki Anthony Bourdainin The Layover-sarjan Rooma-jaksosta. Kurkkaa patka taalta.

EDIT: Boncin pizzaa saa nyttemmin myos Piazza Navonan tuntumasta: La Pizza del Teatro (Via San Simone, 70) jonka vieressä myos tunnettu (samanniminen) gelateria. 

BONCI - Via della Meloria 43 (Cipro-metroaseman vieressä - linja A)

Perunapizzaa, valkoista pizzaa kasviksilla ja buffalonmaito-ricotalla, ja tietysti magherita pizzaa. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...