lunedì 29 luglio 2013

Persikkasalsa - Salsa piccante alle Pesche



Himoitsin pitkästä aikaa tuoretta mangosalsaa. Koska meillä kuitenkin on persikkakausi parhaimmillaan ja eri lajikkeitakin on runsaasti tarjolla, päätin tietysti tehdä salsani persikoista samalla idealla. Käytin pari nektariinia (eli sileäkuorisia persikoita) ja pari normaalia keltalihaista persikkaa. Oli muuten vähintään yhtä hyvää kun mangosalsa koskaan. 

Persikkasalsa - Salsa piccante alle Pesche
  • 4 - 6 kypsää ja kiinteää persikkaa tai nektariinia kaltattuina ja kuutioituna 
  • 1 pieni punasipuli silputtuna
  • 1 kimppu tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa silputtuna
  • 1 tuore chili silputtuna
  • ripaus (suurikiteistä sormi)suolaa
  • sitruuna ja/tai limemehua
  • hyvin pieni liraus hyvää extra virgin-oliiviöljyä
 (halutessa voi lisätä kuutioitua tomaattia ja/tai paprikaa)



Kalttaa persikat: Tee terävällä veitsellä rasti persikoiden pintaan. Laita kokonaiset persikat kiehuvaan veteen 10-20 sekuntiksi ja nosta sieltä kulhoon, jossa on kylmää vettä. 

Kuoren pitäisi tässä vaiheessa lähteä helposti irti.  Leikkaa persikat lohkoiksi ja poista kivi. Kuutioi. 

Silppua sipuli, tuore chili ja korianteri/lehtipersilja pieneksi ja sekoita persikan kuutioiden kanssa. Lisää nesteet ja suolaa. 
Anna makujen vetäytyä jääkaapissa 30min-2h. Tarjoile salsa yhdessä grillatun lihan, kanan tai kalan kanssa. Tätä on nyt vedetty sekä isojen grillattujen katkarapujen, että BBQ-kanan kanssa ja täytyy sanoa, että hyvin toimii! 


Salsa piccante alle Pesche
  • 4 -6 pesche sbucciate snocciolate e tagliate a dadini 
  • 1 piccola cipolla rossa tagliata fine
  • 1 mazzetta di prezzemolo o coriandolo fresco tritato
  • 1 peperoncino fresco tritato
  • succo di limone
  • un pizzico di sale 
  • olio extra vergine di oliva

Nessun commento:

Posta un commento

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...