mercoledì 24 aprile 2013

Artisokat Roomalaisittain - Carciofi alla Romana

Carciofi Romaneschi 
Suomessa vähemmän käytetyt latva-artisokat kuuluvat olennaisesti Roomalaiseen keittiöön, ja olen vasta täällä oppinut kuinka monipuolinen herkku artisokka onkaan. Artisokat ovat superherkullisia marinoituna ympäri vuoden, mutta tähän aikaan vuodesta nautimme erikoisen runsaasti tuoreista artisokista valmistettuja kasvislisäkkeitä. 

Artisokat ovat Roomassa parhaimmillaan koko kevättalven ja kevään, Suomessa latva-artisokat ovat kaudessa vasta kesällä.  


Artisokasta syödään sen mehevä sydän, joka keitetään tai paistetaan ja maustetaan valkosipulilla ja erilaisilla yrteillä. Se voidaan kypsentää kokonaisena tai paloiteltuna.

Artisokkien puhdistus
Huuhtele ja puhdista artisokat ja irrota uloimmat lehdet niin, että jäljelle jäävät vain artisokan sydämet. Kuori varren paksu kuori. Laita puhdistetut artisokat heti sitruunaiseen veteen, etteivät ne tummu. 


Artisokat Roomalaisittain

Carciofi alla Romana eli Artisokat Roomalaisittain
Artisokkien lisäksi tarvitset pari valkosipulinkynttä, (vuori)minttua =mentuccia ja tuoretta persiljaa.
Silppua yrtit pieneksi valkosipulin kanssa ja sekoita joukkoon hieman korppujauhoja, suolaa ja oliiviöljyä. 
Täytä puhdistetut artisokat tällä seoksella ja asettele kattilaan kuvan osoittamalla tavalla. Parhaan tuloksen saat jos kattila ei ole liian suuri ja artisokat pysyvät pystyasennossa kypsennyksen ajan. Aloita kypsennys paahtamalla artisokkia pienessä määrässä oliiviöljyä parin minuutin ajan. Lisää sen jälkeen vettä niin, että artisokat peittyvät vain osittain ja kypsennä kannen alla hiljalleen noin puolen tunnin ajan. 


Carciofi alla Giudia

Carciofi alla Giudia eli Friteeratut artisokat juutalaisittain
Artisokat puhdistetaan ja laitetaan sitä mukaa kylmään sitruunaiseen veteen. Artisokat voi joko kevyesti esikypsentää, tai uppopaistaa suoraan kauniin kullanruskeiksi ilman välivaiheita. Yksi suositeltu tekniikka on uppopaistaa artisokat ensin hitaasti keskilämpöisessä öljyssä, valuttaa ja viimeistellä kypsennyt sitten ennen tarjoilua nopeasti todella kuumassa öljyssä.  Kevyesti suolatut ja pippuroidut artisokat syödään alkupalaksi sellaisenaan. 

Roomassa on kautta aikain ollut vahva juutalaisvähemmistö ja tämä on erittäin tyypillinen roomalaisen keittiön tuotos, joka levisi koko kaupunkiin juutalaisten ghetosta (josta luonnollisesti nimikin juontaa)


Kuten monissa roomalaisissa kodeissa, myös meillä oli artisokkaa pääsiäispöydässä.

4 commenti:

  1. Voi ihanuutta! Rakastuin juurikin näiden myötä artisokkiin ihan uudestaan nimenomaan Via del Portico Ottaviolla sijaitsevassa Taverna del Ghettossa :-)!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Eivätkö olekin ihania!
      Taverna del Ghetto ei olekaan tuttu, pitääpäs pistää merkille. :)

      Elimina
  2. Ihania kuvia, vesi herahtaa kielelle! Latva-artisokat ovat meidän suosikkeja ja kun ollaan ruokamaailmassa Italiaan päin kallellaan, kiinnostavat kaikki italiaanoreseptit.

    Kumpa tänne Suomeenkin saisi eri lajikkeita ja erityisesti hyvänlaatuisia, napakoita latviksia säännöllisesti. Monen muun raaka-aineen kohdalla olen lähiruuan kannalla, mutta latvisten kohdalla on valittava joko tuotitavara tai pidättäytyminen lyhyeen sesonkiin. Koetin yhtenä kesänä kasvattaa omallakin kasvimaalla, muttei Suomen kesä riittänyt kuin muutamaan pikkuruiseen nuppuseen. Liekö ollut sardinialaisia lajikkeeltaan?

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiva että tykkäätte sekä artisokista että italiajutuista!
      Latva-artisokkia on Suomessa joo todella huonosti tarjolla, vein usein öljyyn säilöttyjä tai muuten marinoituja täältä mukanani Suomeen. Sardinialaiset eivät ole tuttuja, täytyypäs tutkia mitkä onkaan suosituimmat lajikkeet täällä.

      Elimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...